Пеликан

Maaplaneetan Ihminen

Olkoon kansa pieni tai suuri, esimerkillinen on se kansa, joka ymmärtää, minkälaisen ihmisen pitää olla.

                                                        Aleksanteri Ahola-Valo

(1900-1997)

Kuinka merkillisesti kohtalo punookaan kudoksiaan…

Näytti siltä, ikään kuin hän olisi katsellut minua kahden metrin korkeudelta huolimatta suljetuista silmistään.  Hän oli ajan ja paikan ulkopuolella.  Lapsi lepäsi hänen sylissään, selän takana näkyi historian pyörä ja hänen jalkansa olivat upotetut hedelmälliseen maahan.  Hän on Kaikkeuden Äiti.

Tämä taulu oli ensimmäisenä ottamassa minua vastaan A. Ahola-Valon arkistossa.  Kuinka hän säteilikään lämpöä ja rakkautta, tyyneyttä ja tasapainoa.  Taulu oli kuin elävä.  Hän syleili, hän kutsui elämään ilossa ja luomaan rakkaudessa.  Luomaan Ihmiskuntaa kohtaan osoitetun Rakkauden nimissä.

Seuraavassa taulussa ”Sininen sieluni luovuuden portailla, Kristus tyynnyttää myrskyn” on kuvattu hahmo, joka sydän avoinna kipuaa rukoillen kohti valon lähdettä elämän portaita.  Portaille on kirjoitettu vuodet 39-40-41.  Taulusta henkii kärsimys ja myötätunto.

Näin alkoi tuttavuuteni tämän pyyteettömän ihmisen, humanistin, valistuksen ja jokapäiväisen elämän kauneuden puolestapuhujan kanssa, ihmisen, jolle lepo oli tuntematon käsite, ihmisen, joka ei elänyt itselleen eikä vain yhdelle kansakunnalle, Maaplaneetan ihmisen, Aleksanteri Ahola-Valon kanssa. 

Gorkin Dankon lailla Aleksanteri (jota ystävät ja läheiset kutsuivat Aliksi) palveli koko tietoisen elämänsä ajan muita, koska hänen sielussaan paloi tuli humanismin Hengen herättämiseksi Maapallolla.  Hän uskoi vakaasti, että ainoastaan Kulttuurin kautta – jokaisen ihmisen valistumisen kautta, tieteen ja kauneuden ymmärtämisen kautta ihmiset voivat kohota uudelle tasolle.  Viisas rakkaus, kuten hän sitä nimitti, on tulevaisuuden ihmiselle välttämätön ominaisuus.

Seuraava on lainaus Ahola-Valon puheesta opetusalan työntekijöille vuonna 1994 opetushallituksen laajennetun johtokunnan kokouksessa, jota johti Hämeen kunnan maaherra Kaarina Suonio (Hämeenlinna, Suomi) ja pääjohtaja Vilho Hirvi.

Ne ihmiset, jotka tekevät työtä ihmistaimenen hyväksi, siis kasvattajat, ovat kaik­kein tärkeimmät ihmiset maailmassa. Mutta he eivät vielä tiedä omaa arvokkuut­taan. Minkä takia? He eivät vielä tiedä, että se joka kasvattaa ja kouluttaa, se myös ohjaa valtakuntaa. Niin on tulevassa maailmassa.

Nykymaailmassa kaikilla on kiire. On kiire kapakkaan ja jos minne mitä ei tarvita. Mutta ei ole kiirettä rakentaa uusi koulu, jota tarvitaan ja vielä miten kipeästi, sillä koko ihmiskunta on sairas. Ei ole hetkeäkään maapallolla, ettei jossain palaisi, kärsittäisi. Sen takia ihmisyyden hengen voiman herättäminen on kaikkein tärkein tehtävä tässä maailmassa. Sen huomasin jo v. 1905 kun näin, kuinka silmieni edessä tuhannet ihmiset ammuttiin verisenä sunnuntaina Pietarissa. Silloin vannoin py­hän valan, että teen kaikkeni oppiakseni opettamaan kasvattamista. Se on tärkein ja pyhin vala mitä lapsi voi tehdä.

Kaikkein tärkein tehtävä on, että maailmassa pelastuisi edes yksi ainoa TIETO­KESKIÖ, IHMISYYS. Sitähän ei ole. On yliopistoja, on korkeita olevinaan, mut­ta matalaksi jäävät, jos eivät tiedä miten ihmisen pitäisi elää, miten ohjata valta­kuntaa…

Olkoon kansa pieni tai suuri, esimerkillinen on se kansa, joka ymmärtää, minkälaisen ihmisen pitää olla.

Koulu ja kasvatus eivät saa olla yhteiskunnan orpoja. Minä rakastan teitä ihmiset, sillä te olette valinneet uran, joka on jo sinäl­lään VIISASTA RAKKAUTTA maailmassa. Te haluatte tietää mitä lapsi tarvit­see. Te tulette sen tietämään ja perustamaan TIEDEKESKITYKSEN pediatrista psykologiaa varten, jossa tutkitaan lapsen sielua ja sen kehityskulkua. Sellainen pitää olla jokaisessa kunnollisesti kehittyvässä valtiossa. Lasta pitää alkaa ohjata jo aivan pienestä pitäen. Jos te niin teette, te teette suuren palveluksen ihmiskunnalle, pe­lastatte oman kansakuntanne siitä totutusta hädästä, jossa se oleilee, miten sattuu jumalanaan on vain RAHA.

Valtaosa koulutyöntekijöistä on vanhoillisesti ajattelevia, vanhoilta ajoilta periyty­vän psykologian vankeja. Siinä tehtävässä voi olla vaikka karjapaimen, jos ei aja­tella korkeampia vaatimuksia. Mutta meidän pitää ajatella syvemmin. Koulutyön­tekijän pitää olla esimerkillisenä ihmisenä ja ajatella asiat niin syvältä, että todella­kin perustuu sellainen tiedekunta, joka palvelee käytännöllisesti ihmisen kasvatta­mista. Aikuisia ei ole vielä ymmärretty tajuamaan minkälainen luonnonvoima pyhän ute­liaisuuden pakosta on jokaisella yksilöllä, joka syntyy tähän maailmaan. Jos sitä ei opita tuntemaan, niin mitään merkitystä ei ole muillakaan tiedoilla.

Kasvattamat­tomina lapset villiintyvät ja tulevat marakateiksi.

Koulu ja kasvatustiede on kaikkein suurin tehtävä maailmassa. Siitä riippuvat kaikki muut tieteet.  Koulu ei ole vain sitä varten, että osaa lukea ja laskea. Se on sitä varten että kehit­tyy täysipainoisempi ihminen kuin on tähän asti. Silloin te teette suurimman tehtä­vän, jota maailma on odottanut. Se on käytännöllinen tehtävä. Käyttäkää varat ihmisen paremmaksitulemiseen eikä TIETÄMÄTTÖMYYDEN ylläpitämiseen. Nämä ovat ne lähtökohdat, joita minä olen suuressa surussani viimeiset kymme­net vuodet elänyt ja ihmetellyt.  Tämä on se sydäntragedia, jota minä joka yö ajattelen.

Me emme voi tehdä minkäänlaista uudistusta ilman uutta tiedekuntaa. Me teem­me ihmiskunnan edessä suuren rikoksen, jos emme ajoissa ryhdy valmistelemaan sitä, mitä kaikki maailman kansakunnat odottavat. Kuulkaa rakkaat ystävät. Minä kunnioitan teitä ja haluan palvella teidän kanssan­ne kansakuntaamme. Minä olen ikuinen opiskelija.

1o sivuakaan ei riittäisi valaisemaan tämän lähes vuosisadan ajan kulttuurin ja valistuksen puolesta taistelleen ihmisen elämän merkkipaaluja.

Aleksanteri Ahola-Valo syntyi 27.1.1900 Laatokan rannalla suomalaiseen perheeseen.  Isä oli vallankumouksellinen, tolstoilainen nuohooja.  8-vuotiaana Ali perusti Vyiritsaan oman koulunsa, joka kehittyi kulttuurikeskukseksi.  Vuonna 1916 hän pääsi Pietarin MAJAK-nimiseen, diplomaatteja valmistavaan eliittikouluun  sen nuorimpana oppilaana.  Tuohon aikaan hän hallitsi jo neljää kieltä: ranskan, suomen, ruotsin ja venäjän.  Myöhemmin hän opiskeli vielä muutamia slaavilaisia kieliä.  Koulutukseen tarvittavat varat hän ansaitsi itse, mikä tietenkin pidettiin salassa.  Hän toimi nuohoojana, leipurina, ratatyöntekijänä, apteekkarin apulaisena, raitiovaunun kuljettajana.  Koska Alin läheinen ystävä, Volodja Izbakov, työskenteli Smolnan kirjastonhoitajana, Ali näki usein Leninin.  Hän ei osallistunut itse vallankumouksellisiin, koska uskoi valistuksen, ei vallankumouksen voimaan.

Ali oli mukana Eisensteinin maailmankuulussa elokuvassa Panssarilaiva Potemkin.  Hän valmisti 13 metrin pituisen panssarilaivan pienoismallin ja osallistui myös joihinkin kohtauksiin näyttelijänä.  Vuonna 1919 hän astui puna-armeijan joukko-osastoon, joka oli muodostettu tsaarin teatterin näyttelijöistä ja rintaman liikkuessa hän perusti kouluja, opetti lapsia, järjesti teatteriesityksiä.  Sodan jälkeen vuonna 1924 hän pääsi Vitebskissä Jurij Penin taidekouluun, jossa samaan aikaan opiskelivat Shagall ja Malevich.  Vuonna 1930 hän pystytti Minskissä puolessa vuodessa Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljongin, jonka Hitlerin joukot myöhemmin tuhosivat.  Samana vuonna hän lisäsi sukunimeensä sanan Valo ja pakeni neuvostovenäjältä Suomeen.

”Tämä ihminen pääsee pitkälle” esitteli Gallen-Kallela Aleksanterin kollegoilleen, mutta huolimatta kuuluisan taiteilijan suojeluksesta ei yhteiskunta hyväksynyt häntä.  Talvisodan aikana hänet tuomittiin puolen vuoden vankeuteen ”venäläisenä kommunistina”.  Juuri siellä näki päivänvalon maalaus Sininen Sielu.

”Sieluni pyrkii eteenpäin ja sen yrittävät nämä mielipuolet estää” kirjoitti hän myöhemmin tästä akvarellista.  Taas oli edessä matka, tällä kertaa Ruotsiin.  Ruotsin lainsäädäntö esti Alia toimimasta virallisesti taiteilijana, mutta hän oli jo  pitkään työskennellyt itse kehittämänsä uuden symbolitieteen, AE -Evohomologian, parissa.  Vasta elämänsä viime vuosina hän palasi synnyinmaahansa ja Hämeenlinnassa elämä johdatti yhteen Alin ja Risto Suvannon, jotka perustivat yhdessä Elpo Ry:n.  Tämä pieni yhdistys otti tehtäväkseen säilyttää Aleksanteri Ahola-Valon henkisen perinnön ja jatkaa hänen ajatustensa eteenpäin viemistä.  Yhdistys on julkaissut toistaiseksi 4 Ahola-Valon päiväkirjaa suomen kielellä (Ali aloitti päiväkirjan pitämisen 7-vuotiaana).  Venäjän kielellä näiden kirjojen julkaisemista ei ole edes suunniteltu rahavarojen vähyyden takia.  Varhaisten päiväkirjojen pohjalta on Kaija Juurikkala ohjannut vuonna 2005 valmistuneen elokuvan Valo.

Minun mielestäni nuoren Alin päiväkirjamuistiinpanot ovat arvokkaita kaikenikäisille lukijoille, koska ne ovat kirkas esimerkki mahdollisuuksista rakentaa kulttuuriyhteisöjä omin voimin, mahdollisuudesta toimia yhdessä kehittääkseen itsessään uuden, tulevaisuuden ihmisen luonteenpiirteitä.

On vaikeaa kuvailla ihmiskuntaa kohtaan tuntemaani rakkautta, jonka koin tutustuessani tämän luonnonlahjakkuuden tuotantoon.  Kuinka tuo pieni poika kykeni yhdistämään ympärilleen sekä nuoria että aikuisia, kuinka hän kykeni 13-vuotiaana suunnittelemaan kulttuurikeskuksen viisikerroksisen puurakennuksen?  Mistä hän tiesi, että 100 vuoden kuluttua hänen päiväkirjansa julkaistaisiin kirjoina, kuten hän kirjoitti vuonna 1914.

”Nämä päiväkirjat, joita kirjoitan, ovat historiaa, joka tullaan julkaisemaan kirjana 100 vuoden kuluttua.  Eihän pahuus ikuisesti tule vallitsemaan maan päällä.  Tätä olen alkanut viime aikoina ajatella ja eniten sitä, että nämä päiväkirjat voisi säilyttää salaisessa kätkössä, kuten tähänkin asti.” 23.6.1914

Paljon, paljon salaisuuksia on vielä löytämättä arkiston dokumenteista.

Katkelmia Ali Aholan päiväkirjoista:

30.1.1914

”Tulevaisuudessa minun ikäiseni ihminen voi päästä yliopistoon, sillä alkuopetus aloitetaan 4-vuotiaana.  Tämä on täysin mahdollista, koska aikuisille opetetaan oikeaa käsitystä maailmasta ja lapsen psykologiaa.  Lapsi oleskelee älyllisesti ja moraalisesti korkeassa ilmapiirissä.  Jos nyt tulee vallankumous, ei mikään muutu heti, koska tietoisia ihmisiä ei vielä ole.  Tietoisuutta ei vielä opeteta.  Valtaa tulevat pitämään pääasiassa tiedostamattomat ihmiset.  Tämä merkitsee sitä, että pysytään edelleen samassa kehittymättömyyden tilassa kuin ennen vallankumoustakin.  Tämän takia on opetettava tietoisuutta ja tehtävä kasvatustyötä pitkään ennen vallankumousta.  Tulee tyhjä vallankumous, hedelmätön, vailla suurten ihmisjoukkojen kehittämisen aloittamista.  Pahuus, rikollisuus, epäoikeudenmukaisuus – tämä kaikki jää ennalleen.”

2.2.1914

”Minua piinaa avuttomuus, jollaista en milloinkaan aiemmin ole kokenut.  On tehtävä jotakin, mitä en vielä tiedä.  On keksittävä se, mikä on rahaa voimakkaampaa.  Sen on oltava houkuttelevampaa kuin raha tai materialismi.  Sen on oltava tiede, jota ilman muut tieteenalat eivät pysty kehittymään.

Minusta tuntuu, että sen on oltava tiede ihmisestä itsestään, ihmisen täydellistymisestä.  Ja tämän tieteen tulee olla universaalia – kaikenkattavaa.”

Vyiritsa 1914

Ali oli juuri täyttänyt 14 vuotta.  Edessä oli vielä 83 vuotta kulttuurin ja valistuksen palvelua.  Suuri taiteilija, filosofi ja kirjoittaja Nikolai Rerich kirjoitti artikkelissaan Kulttuuri vuonna 1930:

”… Jos luovumme egoismista ja pyrkimyksistämme ainoastaan itse edistyä Suurenmoisen tiellä ja sen sijaan jaamme pyrkimyksemme muiden kanssa, täytämme jo hengen uudistumisen Kulttuurin tämän hetken tärkeimmän tehtävän.”

Uskonpa, että Aleksanteri Ahola-Valo täytti tehtävänsä ihmisenä.  Pallo on nyt meillä.

Elena Katinskaia Tammikuu 2010